Tukipalvelujen tärkeydestä

9. Lääkärien, tukipalvelujen ja vertaistuen tärkeydestä

 

Lääkärien ammattitaito ja kokemus on todella tärkeää sairauden kaikissa vaiheissa. Samoin erilaisten tukipalvelujen laatu ja saanti riittävän nopeasti erilaisissa asioissa.

 

Kokeneet muistisairauksiin perehtyneet lääkärit ja tukipalvelujen ammattilaiset osaavat tapaamistilanteissa toimia muistisairauden ”erityisvaatimusten” mukaisesti, mikä on todella tärkeää, ettei muistisairas joudu paniikkiin.

 

Mitä nämä erityisvaatimukset sitten ovat?

Ajatellaan ensin tilannetta, jossa on ei-muistisairas hoidettava ja omaishoitaja ja ollaan lääkärin vastaanotolla. Tietysti vastaanotolle tulijat ovat hakeutuneet sellaisen lääkärin vastaanotolle, johon he molemmat luottavat eli lääkäri on heidän kummankin rankinglistalla korkealla. Lääkäri tietysti haluaa kaikin keinoin auttaa heitä. Kaikilla on toistensa luottamus ja kaikki edellytykset hyvälle hoitosuhteelle.

 

Muistisairaan tilanteessa on ymmärrettävä, että vaikka meillä ei olisi muistia, niin siitä huolimatta jokainen miettii itse loppuun saakka omaa selviytymisstrategiaansa

käytettävissä olevilla resursseillaan, oli niitä miten vähän tahansa. Silloin kun muistisairaalla on omaishoitaja, niin hänen selviytymisstrategiassaan omaishoitaja on kaikki kaikessa eli muistisairaan rankinglistalla omaishoitaja on niin ylivertainen ykkönen kuin vain voi olla. Muita ei ole lähelläkään. Silloin kun muistisairaalla ei ole omaishoitajaa tai läheistä ihmistä, niin hoitopaikassakin hänen selviytymisstrategiansa on löytää joku, johon luottaa.

 

Lääkärin vastaanotolla tämä tarkoittaa sitä, että omaishoitajalla ja lääkärillä on keskinäinen luottamus eli he ovat toistensa rankinglistalla kohtuullisen korkealla, mutta muistisairaalla on vain luottamus omaishoitajaansa. Muistisairaalla ei voi sairaudesta johtuen olla luottamusta lääkäriin (eikä kehenkään tukipalvelun antajaan), jolloin terveestä täysin mitättömiltä tuntuvat asiat voivat saada muistisairaan paniikkiin. Lääkärikäynti on ei-muistisairaallekin vähän pelottava paikka, voi tulla tosi ikäviä uutisia.

 

Kun me olemme kahdestaan, niin minä puhun Eevalle selkokielellä ja hitaasti sekä pyrin kytkemään asioita Eevalle vanhastaan tuttuihin asioihin, jos sieltä löytyisi jotain sellaista, johon Eeva pystyisi kytkemään sen jollakin tavalla. Kun me olemme muiden seurassa, jolloin joudun puhumaan lähes normaalisti, jotta muut viitsivät kuunnella, niin Eeva ei ymmärrä minua lainkaan (täysin vierasta kieltä, kuten vaikka englanti). Muiden puheesta hän ei ymmärrä muutenkaan. Tunnistan sen miten vähän voin puhua muiden kanssa, ettei Eeva hermostu ja lähde kävelemään. Kuka meistäkään haluaisi istua sellaisessa seurassa, jossa ei ymmärrä kenenkään puhetta ja sitten vielä omakin kaveri rupeaisi puhumaan tätä vierasta kieltä.

 

Olemme Eevan kanssa etuoikeutettuja sikäli, että meillä on mahdollisuus kuulua neljään vertaistukiyhdistykseen ja käydä mahdollisuuksien mukaan niiden tilaisuuksissa saamassa lisätietoa ja osallistua vertaistukitoimintaan.