Ajankohtaista

22.10.2020 Viinirypäleitämme talomme eteläseinustalla.

Viinirypäleiden kevätleikkaus 25.4.

Leikkasin viinirypäleet 25.4. Laitoin leikatut varret vesiämpäriin. Olen keväisin jakanut niitä tutuille viinirypäleiden kasvattamiseen.


Helsingin Sanomat/Arja Kivipelto (5.4.2021)  

Mahla virtaa, kun koivu herää kevääseen (koko artikkeli vain HS:n tilaajille):

"Viime vuosina mahla on liikkunut vilkkaasti myös markkinoilla, sillä meneillään on puuvesibuumi. Sellaiset tuotteet kuin koivunmahla, kookosvesi ja vaahterasiirappi kiinnostavat ihmisiä, toteaa ohjelmajohtaja Mikko Kurttila Luonnonvarakeskuksesta (Luke). Esimerkiksi Japanin superruokayhdistys on ennustanut, että koivunmahlasta tulee lähivuosina trendituote. Kanadassa useat vaahteranmahlan tutkimuskeskukset ovat ottaneet kohteekseen myös koivunmahlan.

Kurttila ja Luken tutkija Jari Miina arvioivat, että mahlaa kerätään Suomessa tätä nykyä vähintään kaksi miljoonaa litraa keväässä. Valtaosa menee ulkomaille.

Mahlaa kuluu entistä enemmän myös kosmetiikan raaka-aineeksi.

Lukessa alettiin toissa vuonna selvittää koivujen mahlantuottoa kansalaistieteen keinoin. Siinä vastavuoroisuus ja oppiminen ovat tärkeitä.

Tutkimus toteutettiin Pohjois-Karjalassa, Etelä-Savossa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Näillä alueilla kaupallinen mahlanvalutus on viime aikoina lisääntynyt.

Keväällä 2019 kaikkiaan 62 vapaaehtoista metsänomistajaa sai tarvittavat välineet Lukesta, perusti mailleen koealan ja mittasi joidenkin erikokoisten koivujen mahlasadon. Viime vuoden alussa tutkijat lähettivät osallistujille raportin tähänastisista tuloksista."


Laitoin  koivunmahlan tippumaan 7.4.2021.

Perinteiseen tapaan ohjeet kertauksena aiemmin lukeneille ja uusille asiasta kiinnostuneille:

Koivunmahlan ottaminen, säilöminen ja käyttö

Meillä Espoossa koivunmahla tippuu jo. Mitä pohjoisempana ollaan, sitä myöhemmin mahla rupeaa valumaan.

Olemme vuodesta 1980 eli nykyiseen kotiimme muutosta saakka (40 vuotta) ottaneet mahlaa pihakoivuistamme. Jos meillä ei olisi omia koivuja, niin vuokraisin lähellä olevalta maanomistajalta mahdollisimman suuren koivun. Mitä suurempi koivu, sitä makeampaa ja terveellisempää mahlaa.

Mahlaa voi ottaa keväisin n. 4-5 viikon ajan ja sen ottaminen päättyy muutamaa päivää ennen koivun hiirenkorvalle tuloa, jolloin mahla alkaa tulla happamaksi.

Poraa alle sentin poralla 3-4 sentin syvyinen reikä mahdollisimman suuren koivun (makeampaa) pohjoiselle tyvelle sille korkeudelle, että astia mahtuu reiän alle. Astian on hyvä hyönteisten takia olla kannellinen/suljettava. Reiästä astiaan lyhyt elintarvikekäyttöön soveltuva letku.

Itse laitan lumikolan koivun tyvelle suojaamaan, ettei mistään suunnasta aurinko pääse lämmittämään mahla-astiaa (mahla rupeaa herkästi käymään) ja samalla se pitää myös koivun tyven viileänä.

Lunta on hyvä laittaa mahla-astian ympärille, missä sitä on. Lumisina talvina laitoin styroxia ja pressua johonkin sellaiseen paikkaan lumen päälle, missä luonnostaankin sitä on enemmän ja pitempään.

Jos ei ole lunta, niin mahdollisimman kylmää vettä ilmojen lämmetessä isoon astiaan ja mahla-astia siihen. Samoin jos lunta on vähän, niin laita se ympärysastiaan.

Tyhjennä mahla-astia kaksi kertaa päivässä. Jos mahla yöpakkasilla jäätyy, niin heitä jäähileet pois, ne ovat pelkkää vettä.

Koivu on niin fiksu, että se huomaa heti, että olet viemässä sen mahlaa ja se rupeaa toimimaan vuodon pysäyttämiseksi. Kun mahlan tulo alkaa hyytymään, sulje reikä puutapilla (ja katkaise kuoren tasalta siten, ettei jää ulkonevaa) ja poraa uusi reikä. Mahlaa voi hyvin juoksuttaa koko mahlantulon (n. 30-50 l) ajan koivun siitä kärsimättä.

Mahlaa voi ottaa myös samana talvena kaadetun koivun kannosta omistajan luvalla. Lumikola tms. on hyvä kannon suoja. Poraa reikä kannon pohjoiskylkeen ja tee muut asiat kuten edellä.

Koivunmahla sisältää ksyloosia (ksylitolin raaka-ainetta), C-vitamiiniä, kaliumia, kalsiumia, magnesiumia, mangaania, sinkkiä, seleeniä ja fosforia. Määrät ovat pieniä, mutta elimistö pystyy hyödyntämään ne nopeasti. Mahla on tasa-aineista siten, että mitä makeampaa se on, sitä enemmän siinä on myös muita em. aineita.

Helpoin tapa säilöä mahla on laittaa se välittömästi pakkaseen. Tällöin myös mahlan oma maku säilyy muuttumattomana. Jääkaapissa mahla säilyy n. vuorokauden ja 2-3 vuorokautta, jos siihen lisää marjamehua (happamat karpalo ja puolukka parhaita, mutta muutkin käyvät).

Kun mahlan ottaa pakkasesta, niin ensimmäisenä siitä sulavat ksylitolin raaka-aineet ja kun sitä maistaa, niin se on todella makeaa. Kun sitä tarjoaa ystävilleen ja kertoo, että meidän koivuista tulee näin makeaa, niin kaikki ovat kiireesti mahlaa tiputtamassa.

Meillä on pihassa iso mahlakoivu, josta myytäessä saisi n. 50 euroa. Olemme 41 vuotta ottaneet siitä mahlaa vähintään 30 litraa/v eli yhteensä yli 1230 litraa. Pihakoivuamme voisi sanoa jo arvopuuksi.

Jos mahlan otto kiinnostaa, mutta itsellä ei ole koivuja, niin ei ole vaikea päästä maanomistajan kanssa molempia osapuolia tyydyttävään vuokrasopimukseen. Vuokrakoivusta voisi tarvittaessa maksaa vaikka koivun hinnan (50 e) joka vuosi ja helposti pääsisi huomattavasti halvempaan hintaan kuin mitä joutuisi mahlasta ostettaessa maksamaan n. 12 euroa/litra.

https://www.ruohonjuuri.fi/…/nordic-koivu-koivunmahla-500-ml

Tämä olisi myös ympäristöystävällistä, koska mahlakoivu olisi edelleen yhtä hienona koristamassa luontoa. Vanha kansakin jo sanoi, että ”lypsävää lehmää ei kannata tappaa”.

Me käytämme mahlaa keväällä ja kesällä ruokajuomana ja säästämme osan myös talveksi.

Lisätietoa mahlasta esim.

Susanna ja Arto Maaranen, Koivunmahla (Art House 2003) ja

Sami Tallberg, Christer Lindgren, Koivunmahlaa ja kaviaaria (2012)

 


Myyttinen yrtti - Siankärsämö (Luontaisterveys 2/2021, otteita)

Siankärsämö on vuoden 2021 maatiaiskasvi Suomessa.

 https://portal.mtt.fi/portal/pls/mttdocspub/docs/F790053592/SUOMALAISET%20MAATIAISKASVIT.PDF

Siankärsämö on ollut kulttuurihistorialtaan, hyöty- ja lääkekäytöltään yksi merkittävimmistä kasveista Euroopassa ja Aasiassa.

Suomeen laji on saapunut muinaistulokkaana satoja vuosia sitten. Siankärsämölle tunnetaan Suomessa 160 nimeä, kuten tuhattaituri, pellon vanhin, tuhatlehtinen, noitakukka, akantupakki ja kaljunen.

Siankärsämön kasvitieteellisen nimen (Achillea millefolium) kerrotaan tulevan antiikin myyttisestä sankarista  Akilleuksesta. Hän huomasi ensimmäisenä kasvin parantavat vaikutukset. Kreikkalainen vanha tarina kertoo, että soturi Akillea tuli haavoittumattomaksi saadessaan siankärsämökylvyn. Ainoastaan kantapää jäi hänen heikoksi kohdakseen eli "Akilleen kantapääksi".

Siankärsämö on yleinen lähes koko maassa. Siankärsämön lehdet sopivat salaatteihin (me on käytetty toukokuusta lokakuuhun saakka, viihtyy erinomaisesti pihamurmellamme), kastikkeisiin, muhennoksiin ja vaikka juustotarjottimen osaksi. Siankärsämöä käytetään myös maustamaan olutta. Joillekin voi aiheuttaa lieviä allergisia reaktioita. Varmuuden vuoksi ei raskauden aikana.

Luonnossa siankärsämö tuottaa hyötyä monille hyönteisille. Kukat houkuttelevat pieniä kovakuoriaisia ja kärpäsiä. Lajin tuoksun on todettu karkottavan tuhohyönteisiä ja houkuttelevan petohyönteisiä. Kasvi jää kuihtuessaan pystyyn talventörröttäjänä, mistä ilahtuvat muun muassa punatulkut, vihervarpuset ja urpiaiset, jotka nauttivat sen siemenistä.

Siankärsämölle voi varata paikan myös puutarhassa omana kukkapenkkinään, yrttikasvien seassa tai muiden kukkakasvien joukossa. Mukaan kannattaa ottaa myös hieman pohjoisempaa puneretavakukkaista allajia.  

PS. Olen valitettavasti joutunut huomaamaan, että iän myötä (76 v. mittarissa) näitä "Akilleen kantapäitä" rupeaa tulemaan yhä enemmän - haavoittuvuus kasvaa kaiken aikaa. 


Pekka Louhiala: Plasebon arvoitus (2021)

Kirjasta Niveltieto-lehdessä arikkeli: Hoitosuhde ratkaisee

Siinä mm.: 

"Se mikä meitä parantaa, ei ole koskaan varsinaisesti plasebo, joka on yksiselitteisesti vaikuttamaton aine. Plasebovaikutuksessa meitä sen sijaan hoitavat tuntemamme luottamus hoitavaan henkilöön, myönteiset odotukset hoidon tehosta, hoitotapahtumaan liittämämme merkitykset, vuorovaikutustilanteet ja kohtaamiset meitä hoitavien ihmisten kanssa.

Pekka Louhiala toteaa, että plasebovaikutus on tosiasiassa hyvin huonosti näitä ilmiöitä kuvaava termi, mutta hän päätyi käyttämään sitä myös kirjassaan, koska se on yleisesti tunnettu. Ilmiötä paremmin  eri näkökulmista kuvaavat termit hoivavaikutus, hoitosuhdevaikutus, merkitysvaikutus tai kontekstivaikutus eivät ole ainakaan vielä yleisesti tunnettuja.

- Ehkä hoitosuhdevaikutus olisi näistä kuvaavin, toteaa Louhiala.

- Hoitosuhde pitää ymmärtää laveasti: se voi olla vain yksi kohtaaminen, toisessa ääripäässä se voi olla kymmenen vuoden hoitosuhde. Eikä se hoitosuhteen toinen osapuoli aina ole lääkäri, vaan se voi olla kuka vain lähellä oleva auttaja, vaikka naapuri tai ystävä, Louhiala pohtii."


Keräsin meidän viinirypäleet, 1,5 ämpärillistä. Rastaat valitettavasti ehtivät ennen suojaverkkojen asentamista viemään osan sadostamme puoliraakoina.  Meillä on kahta lajiketta: Zilgaa ja Beetaa. Vuodesta 2003 lähtien olemme monena vuonna tehneet viiniä omista viinirypäleistämme. Nykyään teemme vain kylmäpuristettua mehuia ja pakastamme.  22.10.2020

Kiinanlyhdyistämme 29.9.2020

Ennen hallaöitä otamme kiinanlyhdyt pannuhuoneeseen kuivumaan. Kuivuttuaan ne säilyttävät värinsä seuraavaan syksyyn, kun laittaa ne sellaiseen paikkaan esille, mihin ei pääse suoraa auringonvaloa. Auringonvalossa ne menettävät värinsä muutamassa päivässä.

Kiinanlyhty leviää juurien avulla hyvin kuten kuvasta näkyy. Ei ole vaativa kasvupaikan suhteen, meidän tontti on umpisavea. Kaikki multa ja hiekka on jouduttu tuomaan tontille.

Laitamme kiinalyhdyt roikkumaan pannuhuoneen katosta, jolloin varret jäykistyvät suoriksi. Jokainen voi omien mieltymystensä ja taiteellisten näkemystensä mukaan karsia lehtiä maljakossa olevista kuivatuista kiinanlyhdyistä.


Huvitusomenan mielenkiintoinen historia

Helsingin Sanomat/Anu Nousiainen (4.9.2017): "Kasvaako pihallasi aarre? Suomessa yritetään jäljittää kadonneiden omenalajikkeiden emopuita, ennen kuin ne häviävät kokonaan

VUONNA 1895 tapahtui kaikenlaista:

Pidettiin ensimmäiset kilpa-autoajot. Kirjailija Oscar Wilde tuomittiin pakkotyöhön homoseksuaalisista suhteista. HP-kastikkeen nimi rekisteröitiin. Pariisilaiset tungeksivat katsomaan maailman ensimmäistä elokuvaa.

Kaukana maailmanhistorian polttopisteistä muuan torppari Juho Korpela tökkäsi multaan omenan siemeniä. Omena oli peräisin läheiseltä suurtilalta Yläneellä Varsinais-Suomessa. Korpela oli ehkä puraissut hampaansa sen vaaleaan maltoon, tehnyt hedelmästä selvää parilla kolmella puraisulla, todennut sen mukavan makuiseksi ja hetken mielijohteesta päättänyt kylvää siemenet.

Ei tiedetä, mikä Korpelan syömä omena oli. Jokin ulkomaalainen varmaan. Tuohon aikaan Suomessa ei juuri muita kasvanut.

Siemenet itivät.

Juho Korpela istutti puuntaimet torppansa pihalle. Yhdestä niistä kasvoi komea omenapuu. Muutamien vuosien kuluttua se alkoi tuottaa hyvänmakuisia omenia, jotka kypsyivät aikaisemmin kuin muut.

Erikoista oli, että nämä uudet omenat olivat paremman makuisia kuin se, jonka siemenet Korpela oli kylvänyt. Omenat olivat ulkomuodoltaan kauniita, pyöreähköjä tai vähän pitkänpyöreitä ja silmään päin suippenevia. Kuori oli paksu ja kestävä. Malto mehukas ja murea.

Ja maku, se oli miellyttävällä tavalla imelän happoinen.

Sana Korpelan torpan omenista levisi. Muutkin halusivat samanlaisia. Oksista leikattiin jaloversoja, ja lopulta taimistot ryhtyivät monistamaan Korpelan puuta varttamalla.

Jossain vaiheessa omenalle annettiin nimikin: Huvitus.

Omenalajike Huvitus levisi Yläneeltä muualle Suomeen. 1940-luvulla se tunnettiin jo niin hyvin, että se otettiin mukaan hedelmänviljelyn perusteokseen nimeltä Suomen hedelmäpuut ja viljellyt marjat. Arvovaltaisten kirjoittajien mukaan Huvitus oli ”sangen herkullinen”.

Huvituksesta tuli monen lempiomena. Ja omenamaailmassa siitä kasvoi legenda.

Vuonna 1960 Korpelan torppa myytiin. Rakennukset purettiin. Puutarha villiintyi.

Huvitus-omenan emopuun kuviteltiin kuolleen. Vuonna 2009 omenatutkijat kuitenkin löysivät tontilta kuusten saartaman vanhan puuntyngän. Omenia se ei ollut tuottanut enää vuosiin, mutta se oli elossa.

Kuuset kaadettiin, ja puuvanhus alkoi kasvattaa versoja. Sitten ilmestyi muutama omenakin.

Geenitesteissä varmistui, että Huvitus-puiden emopuu oli löytynyt. Oli kulunut yli 110 vuotta siitä, kun Juho Korpela oli istuttanut sen.

Kaikki Suomen Huvitukset ovat Korpelan torpan pihapuun kopioita. Jokainen. Myös ne pienet taimet, joita myydään taimitarhoissa muoviämpäreissä muutamalla kympillä kappale.

Tämä voi kuulostaa hämmentävältä, mutta kaikki saman omenalajikkeen puut ovat geneettisesti toistensa identtisiä klooneja.

Joka kerta kun joku upottaa hampaansa Huvitus-omenaan, hän tekee aikamatkan Korpelan torpan pihaan ja vuoteen 1895, jolloin Oscar Wilde vangittiin homosuhteista."

 


Mesimarja 24.5.2019

Me on pihalle istutettu mesimarjaa. 2000-luvun alkuvuosina saimme hyvin satoa ja teimme myös mesimarjalikööriä. Mesimarja vaatii kahta eri lajiketta pölytykseen ja ilmeisesti vuosien myötä lajikanta yksipuolistui, kukki hyvin, mutta ei tullut satoa. Hankimme taimitarhalta eri lajikkeita, mutta ei ole vielä ruvennut tekemään juurikaan satoa (muutama pieni marja). Mesimarja tekee parhaiten satoa Kuopion ja Kemin välisellä vyöhykkeellä (=pölytys onnistuu parhaiten sopivasta kosteudesta johtuen). Mesimarja viihtyy parhaiten kosteassa maastossa, mutta se on huono kilpailemaan valosta muiden kostean paikan rehevien kasvien kanssa. Koulupoikana olin paljon lehmipaimenessa ja siellä opin, että mesimarjalle paras paikka luonnossa on kannon kuve: juuret ovat kosteassa ja kantoon kiipeämällä saa myös valoa. Meillä on pihalla myös jalomaarainta (Mesimarjan ja Alaskan mesimarjan risteytys), josta saa edes vähän satoa, mutta marja ei ole ihan yhtä hyvän makuinen kuin mesimarja (sisältää yli 200 aromiainetta). Ennen vanhaan sanottiin, että "suurta kalaa kannattaa pyytää, vaikka ei saakkaan". Meillä on mesimarjan kanssa vähän sama tilanne.



 




STM:n juhlaseminaari  ( 14.2.2019 Finlandia-talo)  :

Onko maallamme malttia ikääntyä arvokkaasti? Parasta elämää kotona III 

http://videonet.fi/web/stm/20190214/ 

Osallistuimme Eevan kanssa antoisaan  seminaariin yhdessä 500 asiantuntijan kanssa. 


Seminaarin pj, prof. Jaakko Valvanne ja Eeva




Amialife - Kunto- ja muistiasema

http://www.amialife.fi/